maanantai 6. huhtikuuta 2015

#1 Raveissa kuvaamassa

Loma on lopuillaan. Illalla en keksinyt mitään tekemistä. Muistin, että tänään on Killerillä iltaravit ja päätin lähteä katsomaan ja kuvaamaan niitä. Siellä oli myös kaverini Silja ja Netta. Kiersimme kuvaamassa eripaikoissa. Netta otti kamerallani myös kuvia ja saimme ihan kivoja hyviä kuvia. Raveissa oli ihania ja suloisia heppoja.

Tämä kuva on hauskin, koska hevonen on vähän kuumalla tuulella eikä halua loimea ylleen ja lopulta hevonen hyppää pystyyn. Lähdön voittaja.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Reetan kanssa kuvailuja

Pate uneksii:)








                         Kaikki kuvat minusta ottanut ystäväni Reetta. Muut kuvat otin minä itse.